Häh… ei sitä nyt aina huvita. Mutta Mastermindini on vihdoin lvl 50 ja Defenderinikin jo lvl 23! Sitä lvl 36 Scrapperia en tosin ole juuri jaksanut pidemmälle pelata. Scrapperit ovat ihan kakkoja.

Noh, noin kolmen viikon hiljaisuus sinne tai tänne. Jos vaikka jokaisesta sarjasta edes sen loputtua jotain hassua kirjoittelisi, saisi tännekin jotain tilantäytettä.

Josta puheenollen. Sisters of Wellber, ensimmäinen tuotantokausi. Mitäköhän helvettiä. Mitäköhän helvettiä useammallakin tapaa. Ei sillä että sarja olisi varsinaisesti huono ollut, saatika sitten erityisemmin hyvä, tai edes kunniakkaan omituinen. Miten sitä nyt sitten kuvailisi sitä epämääräisyyttä… joo, epämääräinen. Se on epämääräinen.

Niin siis tämähän oli vasta ensimmäinen tuotantokausi, jossa Wellberin prinsessa Rita ja ammattivaras Tina… äh, minähän selitin nämä jo aiemmin. Ja aluksi eivät kai ehkä olleet millään tasolla varmoja, jotta tuleeko sitä toista tuotantokautta ollenkaan. Sitä kautta sitä olisi voinut ehkä luulla päättelevänsä, että yrittäisivät arvon animutekijät sisällyttää kolmeentoista jaksoon ihan kokonaisen ja yhtenäisen tarinankin, joka viedään alusta keskikohdan kautta loppuun. Voihan sitä kaikkea muutakin luulla.

Sarjan alkupuoliskon kantavana voimanahan siis oli kiikuttaa joku YYA-sopimus Greedomin kuningaskuntaan ennen kuin Sangatras julistaa sodan, samalla pakoillen etsintäkuulutuksen riehaannuttamia palkkionmetsästäjiä, ja joka jakson lopussa näytettiin kartasta että nyt sankarittaremme ovat täällä ja täällä ja vielä pitäisi näin ja näin pitkä matka kulkea näin ja näin monessa päivässä ja hui kauhia ehditäänköhän tässä nyt. No ei ehditä. Ei edes yritetty. Greedomin-reissu jätettiin lopulta sikseen ja loppuratkaisun näyttämönä toimikin Sangatras, missä sankarijoukkomme (Rita, Tina, Tinan poikaystävä Jin, sangatrasilainen petturisoturi Galahad, puhuva panssarivaunu Borgerac, keiju Sherri) kohtasivat Sangatrasin pahisprinssi Gernian, tuon mitä oivimman mulkvistin.

Gernian kuoleman myötä koko juoni sitten ratkesikin vallan selittämättömästi, vaikka mitään ei oikeasti ratkaistu - ei sillä, että minulla juuri olisi kokemuksia Pahana Keisarina olemisesta, mutta kuvittelisin ainakin että oman pojan murha vain lisäisi sodanhimoa, ei saisi sitä lopahtamaan tyystin. Tjahh, ei sillä että viimeinen jakso olisi muutoinkaan ollut sieltä uskottavimmasta päästä, kun kokonainen linna pistetään tuhannen päreiksi yhdellä pienellä tykillä. Pum! Ja sitten hypätään kaatuvasta tornista suoraan mereen putoavien torninkappaleiden sekaan haarniskoitua ja haavoittunutta sotilasta mukana raahaten ja selvitään hengissä ettei mitään! Hurraa!

Tinan alkuperäinen matkaanlähtömotivaatio - Greedomissa ilmeisesti piileskelevä ampiaistatuoinnilla varustettu mies, joka aikoinaan teurasti Tinan vanhemmat - jäi myös kokonaan auki. Kakkoskaudelle jotain juonentynkää sitten kai.

Lähinnä ihmetyttää, jotta miten näinkin epämääräinen kokonaisuus oli aikoinaan saanut vihreän valon, millaisin eväin oli lähdetty sarjaa tekemään, kuka keksi ja mitä keksi ja miksi… Ei tämä nyt millekään rahasammolle vaikuta, eikä millekään avant-gardelle auteur-luomukselle, eikä ihan erikoiselle eikä ihan tavallisellekaan… niin kovin epämääräistä.

Esittääkseni pitkäveteisen ja kaukaahaetun vertauskuvan. Joskus hämärällä 90-luvulla oli vanhemmillani tapana tehdä pienimuotoisia reissuja Viipuriin, ja tuoda sieltä tuliaisina vinot pinot piraattikamaa, mm. PlayStation-pelejä. Toisinaan oli näiden pelien joukossa jotain hämäräperäisiä japanilaisia roolipelejä, joista ei kukaan niiden kolmen länsimaalaisen kulttifanin lisäksi ollut kukaan Japanin ulkopuolella kuullutkaan, ja joita ei olisi koskaan edes käännetty englanniksi ilman Final Fantasy VII:n ilmiömäistä suosiota. Massiivinen taustatarina oli selitetty joko ohjekirjassa (jota ei luonnollisesti piraattikopioiden mukana tullut) tai sitten sarjan aiemmissa osissa, taistelujärjestelmän esoteerisista hienouksista ei saanut mitään selvää, kuvakulma oli isometrinen ja hahmodesign ihan animua, ja kaikessa oli läsnä jokin tietty epämääräisyyden tuntu. Sisters of Wellber voisi ihan hyvin olla jonkun tällaisen animeadaptaatio - ja Sherri-keiju kaikessa epämääräisyydessään (Ovatko keijut yleisiäkin Wellberissä? Missä ne asuvat? Miten ne osaavat lentää ilman siipiä ja kantaa monta kertaa itsensä painoisia varkaita? Miksi Sherri on lyöttäytynyt Tinan rikostoveriksi? Ovatko tavalliset ihmiset tietoisia keijujen olemassaolosta? Missä kaikki muut keijut ovat?) pelaajan tutoriaalin läpi ohjastava maskottihahmo.

Tai jotain.

Puhuakseni vaihteeksi jostain konkreettisemmasta. Visuaalisesta puolesta vastaa Production I.G., eli ei se nyt ihan kamalalta näytä. QUALITY-hetkiä löytyy sieltä sun täältä (samoin kuin ihan vain Quality-hetkiä) ja 3D-animaatioon (joka on paikoitellen jopa suht sujuvaa) on ihastuttu kenties turhankin liikaa, mutta sen suurempaa uikutuksen aihetta ei löydy - Wellber sun muut sarjan valtakunnat ovat kieltämättä ihan nättejä paikkoja.

Soundtrack on vähän outo. Ei sillä tavalla outo kuin J.A. Caesarin työ Revolutionary Girl Utenan parissa on outoa, mutta vähän outo fantasia-animun soundtrackiksi. Ihan jännää kuunneltavaa.

Löysin Production I.G.:n sivuilta ohjaaja Takayuki Hamanan haastattelun, jossa arvon herra selittää pyrkineensä Sisters of Wellberissä äärettä syvällisen inhimillisen draaman kuvaamiseen. Kehuja en voi hyvällä omatunnolla, tai huonollakaan, tälle osa-alueella liiemmälti jaella, mutta tunnustusta, arvostusta, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki jo pelkästä yrittämisestä. Kyllä siellä sitä draamaakin oli, vaikkei erityisemmän omaperäisesti, hienovaraisesti tai taidokkaasti toteutettuna. Erityisesti arvostin sitä, että sarjan romanttiset suhteet (Tina ja Jin, Galahad ja Jamille) olivat saavuttaneet jonkinasteisen vakauden jo ennen tarinan alkua - kyllä, ihan tosi, draamaa ja suuria tunteita voi repiä muustakin kuin siitä, että ollaanko vai eikö olla. Tällaista soisin näkeväni useamminkin.

Borgeracin ääninäyttelijällä on takuulla ollut aivan jumalattoman hauskaa. Kateeksi käy.

Pisteytys:

Epämääräisyys - noin 4 / 5
Antagonisti - 3 / 5
Huippusalaiset Bonuspisteet - 30
Hahmokemiat - 2,639 / 5
Loppubiisi - Jää soimaan päähän

Yhteensä - Hömppää. Katson kakkoskaudenkin.

[MUOKS:] Tai sitten en. Se on kuulemma ihan paska. Tina-Galahad-Rita-kolmiodraama? EI NÄIN. Perhana. Juuri kun pääsin sanomasta. Hatenkō Yūgin Alzeid ilmentäköön tuntemuksiani: