No olen minä huonompiakin sarjoja katsonut. Vaikka kuinka monta. Ei Hatenkō Yūgilla (joka myös Dazzlena tunnetaan) ole mitään hävettävää siinä suhteessa.

Mutta on se kumma, miten huono loppu saa hyvän sarjan tuntumaan huonommalta kuin huono sarja, jolla on hyvä loppu.

Vaan ei nyt vielä puhuta lopusta, puhutaan ensin alusta. Rahzel Anadis on 14-vuotias rämäpäinen nuori nainen, joka jostain erikseen selittättömästä syystä osaa taikoa. Jostain erikseen selittämättömästä syystä isäukko potkaisee Rahzelin pihalle eikä takaisin ole tulemista ennen kuin on vähän seikkailtu ja nähty maailmaa. Matkakumppaneikseen Rahzel onnistuu jotenkin hankkimaan kaksi geneeristä bishōnenia, kylmäkiskoisen albiinon Alzeidin ja vitsailevan Baroqueheatin. Pääpiirteittäin jokainen sarjan jakso (joita ei ole kuin vaivaiset kymmenen) kertoo yhdestä tämän kolmikon seikkailusta jossain kylässä tai kaupungissa jossa on jotain outoa tekeillä.

Eivätkä nämä seikkailut suinkaan ole kokonaan huonoja. Kummituksia, fasistivankiloita, hulluja sirkuksia… Parhaimmillaan siinä hienoisessa outoudessaan, sadunomaisuudessaan, ajoittain jopa tietyssä makaaberiudessaan tuovat mieleen King of Bandit Jingin, vaikkei samoille surrealismin tasoille juuri ylletäkään. Kino’s Journeyyn saattaisi tätä myös joku tarpeeksi kaheli ehkä yrittää verrata, mutta silloinkin kun käsittelyssä on jokin astetta vakavasti otettavampi aihe (eräässä jaksossa jopa puhutaan albinismista muutoinkin kuin tasolla “valkeatukkaiset bishiet on tosi HOTTT!”), Rahzelin mutkaton ja häpeilemättömän pinnallinen asenne pitää sarjan kaukana poissa Kinon mietiskelevyydestä ja pohdiskelevuudesta.

Ja siksipä Hatenkō Yūgi juuri toimiikin niin hyvin kuin se toimii. Rahzel on diiva, ylpeä ja yli-itsevarma, yhtä luonnollinen niin bokena kuin tsukkominakin, eikä hän taikavoimineen alistu miksikään neidoksi pulassa läheskään niin usein kuin shōjo-sankarittaret yleensä. Ei nyt ehkä ihan ansaitse nimikettä “sarjan kantava voima”, mutta läheltä liippaa. Lisäksi hän pukeutuu ilmiömäisen tyylikkäästi.

Saavuttaessa kolmeen viimeiseen jaksoon onkin sitten parempi unohtaa kaikki, mitä äsken sanoin (paitsi tuo kommentti Rahzelin asusteiden tyylikkyydestä). Eihän siinä mitään, jos otetaan vakavasti vaikkapa albinismi, tai kosto, tai syyllisyydentunto, mutta herran pieksut, hyvänen aika, kovin harvassa ovat ne piirretyt ja sarjakuvat, joilla on yhtään mitään asiaa mennä ottamaan itsensä vakavasti. Siitä ei seuraa kuin haukottelua ja/tai myötähäpeää.

Näissä kolmessa viimeisessä jaksossa esitellään alustavasti jonkinlainen pääjuoni, joka ilmeisesti on ollut mangassa mukana jo alusta alkaen, mutta se ei liiemmin vakuuta. Tapaamme Solestan, Alzeidin ja Baroqueheatin vanhan armeijakaverin, joka tuntee epämääräisen homoeroottista vetoa Alzeidiin ja on näinollen luopio, naismainen ja pahisten puolella; sekä Rahzelin isän, joka osoittautuu samanlaiseksi ylisuojelevaiseksi maanvaivaksi kuin Akuma to Dolcea sitä viimeksi lukiessani pilaamaan ilmestynyt isähahmo. Saippuaoopperasäätimiä käännetään pari astetta kaakkoon päin muutaman epäuskottavan paljastuksen sun muun juonenkäänteen myötä, ja koko sähellyksestä tulee jotenkin teennäisen oloista.

Lisäksi tutustumme pintapuolisesti Rahzelin taustatarinaan, mikä on tämän tyyppisissä sarjoissa lähes poikkeuksetta huono ratkaisu; niin King of Bandit Jing, Kino’s Journey kuin Mushishikin tarjosivat kaikkein heikointa materiaaliaan hälventäessään päähenkilöidensä menneisyyden mysteereitä, ja Jingin tapauksessa se suorastaan pilasi koko Seventh Heaven -OVA:n.

Lopetus jättää mitä mitäänsanomattomimman jälkimaun suuhun. Ensin näyttää siltä, että kumppanusten matka tyssää nyt tähän ja kaikki lähtevät omille teilleen, mutta eihän nyt sittenkään sillä Rahzelin ja Alzeidin UST on liian vahva ja matka jatkuu niin kauan kuin nuoruutta, kauneutta, terveyttä ja pirteyttä riittää. Niin, ja siellä taustalla häärii joku punapäinen murhamies, jonka avulla saadaan mahdollinen kakkoskausi vähän paremmin pohjustetuksi. Ei se nyt sinänsä mikään kaikkein turhin häppiending ole, mutta kun alun perin ajauduin sarjaa katsomaan hiukan toisenlaisista syistä, niin jotenkin turhauttavaahan se oli sitä niin tosissaan olevaa saippuaoopperointia katsella.

Mutta ne seitsemän muuta jaksoa olivat oikein mukavaa ajanvietettä.

Pisteytys:

Yritys: Hyvä kymmenen
Juoni: episodittain keskimäärin 3 / 5 ; pääjuoni 2 / 5
Makaaberius: 2,5 / 5
Hahmot: Rahzel 3,5 / 5 ; kaikki muut 2 / 5
Puvustus: 3 / 5

Yhteensä: No joo, menkööt.